lauantai 26. marraskuuta 2016

Niin täydelliset OC:n naiset

Kuva: MTV

AVAlla palasi viime viikolla ruutuun jo 11. tuotantokauden jaksoin OC:n täydelliset naiset. Mahdanko olla ihan väärässä jos sanon, että OC:n naiset olivat ne ensimmäiset, heidän jälkeensä täydellisiä naisia on löytynyt monesta muustakin kaupungista: Beverly Hillsistä, New Yorkista, New Jerseystä... Ainakin Vicki Gunvalsonia voi huoletta tituleerata siksi aidoksi ja alkuperäiseksi, hän on ollut sarjassa alusta lähtien. Muut leidit ovat vaihtuneet, mutta värikäs Vicki on pysynyt. Tälläkin kaudella joukkoon liittyy uusi kotirouva Kelly Dodd. Muut sarjan naiset ovat Tamra Judge, Heather Beador ja Meghan King Edmons.

Vicki Gunvalson. Kuva: MTV

Täydellisten naisten konsepti on ollut suosittu, sen voi päätellä jo pelkästään tuotantokausien ja sisarsarjojen määrästä. Ja toteutuuhan sarjassa monta seikkaa, mitä hyvältä realityltä vaaditaan.  Milloinpa meillä on muulloin mahdollista nähdä, kuinka Orange Countyssa oikein eletään. Pääsemme siis luvan kanssa tirkistelemään ja oikein kunnolla. (Tosi-tv:stä ja tirkistelystä aiemmin mm. tässä jutussa.)
Ensimmäisillä tuotantokausilla sarja lienee ollut vielä enemmän autenttinen. Sillon rouvat shoppailivat ilman meikkiä ostarilla, mutta sellaista ei enää nähdä. Sarjaa alusta asti seuranneet ovat kuitenkin jo tutustuneet näihin naisiin ja kotisohvalla syntyy illuusio vanhoista tutuista vuosien ajalta. Sohvalle on mukava istahtaa ja seurata, mitä heille kuuluu nyt, miten elämä heitä kuljettaa. Näiden naisten seurassa voi käydä myös koko tunneskaalan läpi: vihaa, iloa, myötätuntoa, raivoa...
  
Megan King Edmons. Kuva: MTV
 
Ja vaikka elämä on loistelias ja yltäkylläinen, haasteet ja ongelmat näyttävät kuitenkin kaikilla olevan aika samanlaisia. Parisuhdeongelmia, uusperheongelmia, työstressiä, haasteita lastenkasvatuksessa, liikakiloja... Jokaisella on omat tapansa ja mahdollisuutensa ratkaista ne. 
Näidenkin naisten täydellisyys jää lopulta ulkokuoreen tai vähintäänkin jokaisen katsojan arvioitavaksi. Ja mikä heidänkin todellisuutensa lopulta on. Mikä on tuotantoyhtiön osuus siihen, miltä he ja heidän perheensä, elämänsä, meille muille näyttää? Omat suosikkihahmotkin vaihtelevat kaudesta, jopa jaksosta toiseen, kun uusia puolia tuodaan esiin.
 
Tamra Judge. Kuva: MTV
 
Mutta jos me ihmiset ei ollakaan täydellisiä, niin kyllä tämä sarja täyttää aika hyvin realityn odotukset, ettei jopa olisi ihan täydellinen reality!:)





OC:n täydelliset naiset AVAlla maanantaista torstaihin n. klo 22.35
Tuotanto: Universal Studios International



keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Tämän olisin halunnut nähdä


Kuva: HBO Nordic
Niin paljon kiinnostavia tarinoita mahtuu maailmaan! Syksyllä, tarkemmin lokakuussa, HBO Nordicilla on alkanut uusi sarja Divorce. Sarja kertoo - yllätys yllätys - avioerosta!:)
Mä olisin niin halunnut nähdä tämän! Mutta koska ilmeisesti olen niin teini (hihii) ja mulla ei ole luottokorttia niin eihän se onnistunut. Edes kokeilukuukausi. Mikä pettymys. Olin jo ehtinyt hehkutella ajatuksella The Affairista ja tästä. Olisi pitänyt ajatella tarkemmin. Nyt joudun sitten tyytymään pelkkään traileriin, joka muuten löytyy täältä.
Kertokaa joku mulle edes, onko sarja niin hyvä kuin miltä se vaikuttaa?! Tähtinä kuvan Sarah Jessica Parker, Tracy Letts ja Thomas Haden. 


Divorce, HBO Nordicilla 10.10. alkaen



torstai 17. marraskuuta 2016

The Affair

Kuva: HBO Nordic

Showtime-kanavan sarja The Affair jatkuu maanantaina 21.11. HBO Nordicilla kolmannen tuotantokauden jaksoin. Sarjassahan siis seurataan kaksi avioliittoa tuhonneen suhteen vaikutuksia ja rikosta, joka saattaa osapuolet takaisin yhteen.
Tämä on ollut mun niistä harvoista yhdysvaltalaisista sarjoista, joita olen ehtinyt ja halunnut viime vuosina seurata. Sarjan aihe ei houkutullet mua mukaansa, mutta sen käsikirjoituksellinen rakenne, yllätyksellisyys ja mysteerisyys sen sijaan veivät. 
Olen taas sen tilanteen edessä, että kiinnostava sarja löytyy maksullisen tv-palvelun puolelta. Tältä ei taida voida enää välttyä. Onneksi HBO Nordiciakin voi kokeilla kuukauden ilmaiseksi (ja sieltä löytyvät myös kaudet 1-2!).

Helen, Noah, Alison ja Cole. Kuva: HBO Nordic

Kolmannelle kaudelle lähdetään tiivistetysti seuraavanlaisesta asetelmasta (avaa lähtökohtia kolmannelle kaudelle ja tulevaa, mutta ei sisällä suuria spoilereita):

Ajassa siirrytään kolme vuotta eteenpäin siitä kun Noah (Dominic West) tunnusti murhanneensa Scott Lockhartin.

Noah  koki olevansa Helenille velkaa paljosta rikottuaan heidän avioliittonsa ja uhrautui hänen puolestaan vankilaan. Kolmannella kaudella Noah vapautuu vankilasta, mutta vankila-aika vaikuttaa häneen edelleen voimakkaasti. Noah ei ole unohtanut Alisonia, mutta Alison ei halua enää jatkaa suhdetta. Uusi nainen, ranskalainen kollega tulee Noahin elämään (ilahduttavasti kyseessä ei ole "teinimissi" mutta miksi juuri ranskalainen - niin kliseistä). Näyttelijän itsensä sanoin kolmas kausi kertoo erityisesti ihmisen varjopuolista.

Alison (Ruth Wilson)  menetti ensimmäisen lapsensa ja hänellä on vaikeuksia totuttautua äitiyteen uudelleen. Alisonia vaivaa taukoamatta menettämisen pelko, pelko että tyttärelle tapahtuu jotain. Hän haluaa kuitenkin osoittaa itselle ja toisille pystyvänsä olemaan äiti. Alison rakastaa edelleen entistä miestään Colea ja hänen on vaikea hyväksyä tämän uutta perhettä, jollaista Alison ei ole pystynyt itselleen saamaan. Suhde Noahiin on ristiriitainen.

Helenillä (Maura Tierney) menee näennäisesti hyvin, mutta elämä neljän lapsen huoltajana ei ole helppoa eikä Helen osaa sitoutua miesystäväänsä. Helen joutuu käsittelemään myös kalvavaa syyllisyydentunnetta.

Cole (Joshua Jackson) on aiemmilla kausilla ollut romuna ja hukassa, mutta kolmannella kaudella hänet nähdään ehkä ensimmäistä kertaa onnellisena. Ristiriitoja aiheuttaa kuitenkin tyttären äidin Alisonin ja nykyisen vaimon Luisan välissä oleminen. (Jokohan mä tällä kaudella unohtaisin Pacey Witterin?;))



Kuva: HBO Nordic

Aiemmat kaudet ovat rakentuneet Colen veljen kuoleman syyn ja syyllisen selvittämiseen ja tämä on tuonut sarjaan yllättäviä käänteitä ja koukkuja. Kun rikos on selvinnyt, mistä kokout ja käänteet tulevat tällä kaudella? Keskitytäänkö nyt selvittämään niitä pettämisen syitä ja seurauksia, joilla sarjaa monesti kuvataan? Kauden esittelyssä puhutaan ihmisen varjopuolista, demoneista ja psykologisesti ristiriitaisista henkilöhahmoista, kunpa nämä eivät saisi liian suurta otetta ja veisi sarjaa liian pimeään.
Totuus on tälläkin kertaa jokaiselle erilainen.





The Affair 3. kausi ensi-illassa 21.11. alkaen vain HBO Nordicilla.
3. kauden avausjakso katsottavissa ennakkoon 11.11. alkaen.



perjantai 11. marraskuuta 2016

Amandasta, pelimiehistä ja tirkistelynhalusta

Kuva: Sarjaelämää

Amanda Harkimo esitteli tulevaa ohjelmaansa Amanda ja pelimiehet kuluneella viikolla Niemi Centerissä, ennen kuin lähti soittamaan musiikkia viereiseen rakennukseen Jokereiden peliin. Paikalla piipahti myös Jari Kurri Jokereiden synttäreiden kunniaksi. 

Kuva: Fox
 
Amanda on aiemmin esiintynyt Big Brotherissa, Martina ja hengenpelastajat -ohjelmassa, Viidakon tähtösissä, Ruotsin Paratiisihotellissa sekä Hottiksissa. Tällä kertaa ei kilpailla eikä etsitä seuraa vaan nyt on luvassa vähän toisenlainen reissu, jonka käsikirjoittamiseen Amanda osallistuu myös itse.  10-osaisessa sarjassa Amanda vierailee KHL- ja NHL-kaupungeissa tapamaassa suomalaispelaajia ja heidän perheitään. Amanda kertoi, että sarjassa keskitytään kaukalon ulkopuoliseen elämään ja tutustutaan myös kaupunkeihin, joissa käydään. Lisäksi Amanda aikoo haastaa pelaajia heidän mukavuusalueeltaan ja luvassa on ainakin pokeria, joka kuuluu Amandan omiin harrastuksiin. Korkkarit lähtevät myös Siperiaan mukaan, joten keväällä nähdään ja kuullaan, mitä kaikkea reissussa tapahtuu.

Kuva: Fox
Ohjelmasta löytyy tosi-tv -potentiaalia. Amanda on sanavalmis ja värikäs persoona – kaikkea voi tapahtua - ja Amandan Jokeri- ja lätkätausta käy selitykseksi hänen valinnalleen ohjelmaan. Ja monia varmasti kiinnostavat kiekkoilijoiden olot ulkomailla. Heistä puhutaan paljon, mutta ei me paljoa olla vielä nähty. Itse asiassa olen odotellut suomalaista vastinetta kanadalaiselle realitysarjalle Lätkävaimot, joten tämä ohjelma voi olla edes jonkinlainen vastaus tähän toiveeseen. Suoraan sanottuna toivoisin jopa, että ohjelmassa unohdettaisiin ne varsinaiset kiekkoilijat ja Amanda voisi hengailla vain kotijoukkojen kanssa!:D

Mediatutkija Veijo Hietalan mukaan tosi-television suosio perustuu juurikin ihmisen luontaiseen haluun tirkistellä. Ihminen on luonnostaan sosiaalinen olento, joka syntyy ja kasvaa koko ajan suhteessa muihin ihmisiin. Jokainen meistä tarkkailee muita ihmisiä jo vauvasta lähtien. Nykymuotoisen romaaninkin juuret ovat tirkistelynhalussa. 1700-luvulla syntyneen porvarillisen romaanin suosio perustui juuri siihen, että tavalliset ihmiset pääsivät lukemaan vertaistensa elämästä. Sitä samaa tehdään televisiota katsoessa: voimme Hietalan mielestä pällistellä ihmisiä, joihin ei milloinkaan muuten tutustuisi. Nämä ohjelmat todistavat hänen mielestään, ettei tylsää ihmistä ole olemassakaan. Kaikista saadaan kaivettua jotain kiinnostavaa. 

Kuva: Fox

Amanda ja pelimiehet näyttävät myös jatkavan Fox-kanavan perinteitä. Kanavan kotimainen ohjelmistohan on koostunut ja koostuu edelleen lifestyle- ja tosi-tv-sarjoista.  Kaava alkaa olla katsojalle jo tuttu: on julkkis tai kaksi ja he reissaavat kotimaassa tai ulkomailla tapaamassa ihmisiä ja tutustumassa erilaisiin kaupunkeihin ja matkakohteisiin.  Näin on ollut ainakin Saulin parhaassa kaverissa, Maisan ja Nikon luksusmatkoissa, Cristalin ja Nygårdin tripillä ja vähän samaa sarjaa ovat myös V#tun puhelinmyyjät 2 ja Alanyan sankarit. Lisää on siis tulossa, maaliskuussa!



Amanda ja pelimiehet 28.3.2017 alkaen Fox-kanavalla


 

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Luottomies

Maria Ylipää ja Antti Luusuanniemi. Kuva: Anne Hämäläinen / Yle Kuvapalvelu

Huomenna torstaina 11.11. on se päivä kun Luottomies saapuu Yle Areenaan! Tätä täällä on odotettu ja alustettu...:)Luottomies on siis Ylen uusi komediasarja, joka on suunniteltu erityisesti Areenan puolella katsottvaksi.
Sarjassa on kahdeksan jaksoa ja ne toimivat myös itsenäisinä kokonaisuuksina, joten niitä ei tarvitse katsoa välttämättä järjestyksessä. Tekoprosessissa on vahvasti otettu huomioon netin suomat mahdollisuudet. Jakson pituuskin, vain kymmenen minuuttia, mahdollistaa ohjelman katsomisen vaikka bussissa työmatkalla!
Sarjan esittelystä Yle Areenassa tulee tietenkin mieleen vanha tuttu Kyllä nolottaa! Vai miltä kuulostaa: Komediasarja kertoo Juha "Juhis" Kosken (Kari Ketonen) ja Tommi Mäkinen-Renwallin (Antti Luusuaniemi) elämästä tuoreina naapuruksina. Miehet ajautuvat arkisissa haasteissaan liian pitkälle johtaviin lopputuloksiin. Tommi ja Juhis ovatkin haluamattaan usein kiusallisissa noloissa tilanteissa, joissa he joutuvat valitsemaan toisen kahdesta huonosta vaihtoehdosta.  
Toivottavasti saadaan vihdoin pätevä kotimainen vastine tanskalaiselle esikuvalleen! Käsikirjoituksesta vastaavat Ketonen ja Luusuanniemi Lauri Nurkseen kanssa, joten luulenpa että toivoa on hyvinkin... :)


Kuvassa Tommi "Mäksy" Mäkinen-Renwall (Antti Luusuanniemi) ja Juha "Juhis" Koski (Kari Ketonen). Kuva: Anne Hämäläinen / Yle Kuvapalvelu











Sarjan kuvauksiin voi käydä kurkistamassa jo nyt Yle Areenassa.



Luottomies, Yle Areena 11.11.2016 alkaen ja Yle TV2: ssa

tiistai 8. marraskuuta 2016

Yle Areena vahvistuu


Mediankäyttö on alkanut pirstaloitua ja perinteisten jakelumuotojen merkitys vähenee koko ajan. Tänä syksynä otsikoissa on mm. ollut Ylen vastaus kehitykseen, joihin sisältyy TV:n broadcast­palveluiden vähentämistä (Teema- ja Fem-kanavien yhdistäminen) ja vahvaa panostamista televisiomaisten palveluiden tarjoamiseen verkossa. Yle on siirtämässä jakelun ja julkaisun painopistettä selkeästi Yle Areenaan. 
Muistan vielä ensimmäiset katselukokemukset Yle Areenasta kun ohjelmat jumittivat tuon tuosta ja katselu vaati lähinnä pitkää pinnaa. Käytettävyys on parantunut loikan ja tarjontaa on tullut näistä ajoista lisää melkoiset määrät. Lapsetkin ovat saaneet oman Areenansa, jossa suosikkiohjelmista löytyy enemmän kuin vain se yksi jakso! Tämä ominaisuus on pistänyt tänä syksynä erityisesti silmään myös muussa ohjelmatarjonnassa - sarjojen jaksot tulevat kerralla katsottaviksi. Mua on ainakin ilahduttanut kun myös uusien draama- ja rikossarjojen jaksoja ei tarvitse enää odotella viikkoa. Aika mahtavaa! (Toisaalta huomaan myös paineen, että kaikki pitäisi ehtiä katsomaan nyt ja heti, tai muuten ne jäävät...hm...)
Ja tällä viikolla Areenassa pärähtää taas... Täällä jo niin odotetaan...:)


Yle Areenaan pääset vaikka tästä

Lisäys:
Ihan pakko tulla lisäämään edelliseen ajastettuun tekstiin, että Yle Areenassa todellakin tapahtuu tällä viikolla! Mulla oli mielessä ihan muut jutut, mutta eilen uutisoitiin, että Areenaan saadaan myös katsottavaksi vanhoja draamasarjoja! Eihän tätä voi siivuuttaa, kun Areenasta kerran on puhe. Tulossa on mm. Huojuva talo, Metsolat, Liian paksu perhoseksi, Kotikatu, Pirunpelto, Taivaan tulet, Kantolan perhe, Noita Nokinenä ja Sinuhe -kuunnelmat ja paljon muita suosikkeja. Hienoa! Lisää tästä uutisesta mm. täältä.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Hemmottelua, unelmia ja yllätyksiä


                                                                                                                                                                   
Uusi vapaasti katsottava tv-kanava TLC aloittaa 1. joulukuuta valtakunnallisesti. Pääsin viime viikolla osallistumaan kanavan esittelylounaalle Klaus K -hotellin uudessa Studio K -tilassa ja sain maistiaisia kanavan tarjoamasta hemmottelusta, unelmista ja yllätyksistä. :)
Discovery Networks Finland tuo vapaasti katsottavien kanaviensa TV5:n, Kutosen ja Friin rinnalle uuden, erityisesti nuorille naisille suunnatun ilmaisen kanavan TLC:n. Vaikka kanava on meille vapaasti katsottavana uusi, on kanavalla kuitenkin jo vankka historia - sillä on jo yli 416 miljoonaa katsojaa ympäri maailmaa.
Tutustuessani kanavan tulevaan ohjelmistoon, heräsi ensiksi kysymys, mitä uutta kanavalla on tarjota, kun ohjelmat menevät jopa päällekäin Friin ohjelmiston kanssa. Molemmat kanavat ovat erityisesti naisille suunnattuja, mutta esittelylounaalla kanavien profiilit alkoivat selventyä minullekin. 
TLC on viihdekanava ja suunnattu 15-34 -vuotiaille nuorille naisille, joiden maailma on täynnä mahdollisuuksia. Ohjelmistosta löytyykin paljon tähän sopivaa materiaalia, yhtenä merkittävänä teemana mm. häät. Friillä aiemmin nähdyt sarjat siirtyvät TLC:lle ja kanava lisää mm. rikosohjelmien tarjontaa. Frii tarjoaakin jatkossa yhä enemmän pakoa arjesta 25-44-vuotiaille naiskatsojille, jotka elävät aikataulutettua elämää täynnä vaatimuksia.
TLC-kanavan starttikuukaudessa nähdään vahvoja ja särmikkäitä naisia. Eva Longoria esittää kanavan komediauutuudessa Telenovela (4.12.) kuvitteellisen espanjalaisen saippuaoopperan kielitaidotonta näyttelijää. Brittiläinen glamourmalli Jodie Marsh pistää itsensä  likoon tutkiessaan puhuttavia aiheita omassa dokumenttisarjassaan Jodie Marsh (5.12.). Hyvää asennetta tuo ruutuun Upea lihava elämäni -sarjan tähti Whitney Thore (5.12.). Kanavalla nähdään myös tarinoita ympäristön vieroksumista epätavallisista pariskunnista sarjassa Rajaton rakkaus (5.12.) [lieneekö suomalaisen Kielletyn rakkauden esikuva?] ja maailman harvinaisimmista sairauksista kärsiviä ihmisiä autetaan löytämään kohtalotovereita sarjassa Vihdoin yhdessä (1.12.) Ja häähumusta huumautuneille on luvassa paljon katseltavaa! 2.12. alkavat sarjat Tahdon morsiuspuvun, Randyn vinkit, Hääpuku-unelmia ja Suurenmoiset morsiamet. Näissä ovat eittämättä pääosassa morsiamet ja mitä moninaisemmat tylliunelmat.
TLC lyhenne tuli alkujaan sanoista The Learning Channel, mutta ohjelmistoa katsoessa nykyiset sanonnat time, love and care tai tender loving care voisivat kuvata sitä jo paremmin!;)

Ensi viikolla on luvassa taas kaikkea kivaa ja uusia startteja tv:n puolella. Niistä siis pian lisää! Koska mä olen valitettavasti niin surkea kuvaaja (ja koska viime viikkoinen lounas oli mulle bloggarina tilanteena ihan uusi ja jännittävä) on mulla laittaa tähän loppuun vain muutama räpsy lounaalta. Mutta ehkä niistä välittyy edes vähän lounaan ja TLC:n henki, hemmottelua ja häähumua!:)





                                                                            

Kuvat: Sarjaelämää


 
TLC löytyy 1.12. alkaen kanavapaikalta 18.