Juonipaljastuksista

Kannattaako juonipaljastuksia lukea? 

Mulle ainakin iskee välillä houkutus tehdä salapoliisityötä ja tutkia netistä, mitä tuleman pitää. Kenet jenkki-Bachelor valitsee tai mitä Täydellisille naisille kuuluu nykyään? Ulkomaisista sarjoista voikin saada selville aika helposti, mitä on luvassa.

Andy Sudgen eli Kelvin Fletcher. Kuva: MTV Oy.

Mutta kannattaako se? 

Olen katsonut Emmerdalea (MTV3 ma-pe klo 18.00) enemmän tai vähemmän säännöllisesti jo jonkin aikaa (eli jokusen vuoden...). Välillä uppoudun sarjaan kovastikin ja toisinaan voin olla pitkänkin aikaa sarjaa katsomatta, jos sen hetkiset jounikuviot eivät jaksa kiinnostaa. Aaronin entisen poikaystävän auto-onnettomuus ja halvaantuminen tulivat täytenä yllätyksenä ja olivat aika vaikuttava käänne. Sen sijaan Debbien hullun ex-miehen Cameronin teot olivat minulla jo hyvissä ajoin tiedossa samoin Gennien kuolema. Ja yllätys yllätys, niitä tuli sitten vain odotettua, että milloinka se tapahtuu ja eikö vieläkään olla niin pitkällä... Ja kun oltiin lopulta niin pitkällä, ei tuntunut enää oikein miltään. Lähinnä siltä, että jes, nyt ollaan tässä kohtaa, mitähän seuraavaksi. Aika tylsää oikeastaaan...

Jos joku on viime aikoina seurannut Emmerdalea niin kylässä on riittänyt tapahtumaa toisensa perään. Tunnustan käyneeni lukemassa tapahtumista sen verran, että tiesin Debbien häiden aikaan tapahtuvan suuronnettomuuden, mutta tällä kertaa en halunnut tietää enempää. Ja olihan sitä paljon mielekkäänpää katsoa ohjelmaa!

Vaikka välillä houkutus on todella suuri jo etukäteen tietää juonenkäänteet, niin kyllä niitä vain taitaa silti kannattaa odottaa ja katsoa ja yllättyä. Mikään ei vesitä yllätystä paremmin kuin tietää siitä etukäteen!

PS. Andyn kuvaan liittyy paljastus, mutta en kerro mikä!;)

Espoo Cine ja Toni Erdmann

Tapiola-salissa. Kuva: Sarjaelämää.

Espoo Cinén avajaiselokuvana esitettiin viime perjantaina saksalainen komedia Toni Erdmann (2016). Elokuva oli kyllä paljon muutakin kuin komedia - herkkä, ehkä vähän surumielinen, haikea, ajatuksia herättävä, överi...

Elokuvan alussa kauhistuin kun avaussanoissa kerrottiin elokuvan kestävän kolme tuntia. Se oli mennyt minulta täysin ohi! Pitkä istuminen oli siis edessä ja kyllä se pitkältä tuntuikin. Mutta ei elokuvassa silti ollut mitään turhaa. Ehkä olisi ollut vain hyvä asennoitua siihen, että nyt todellakin istutaan ja katsotaan elokuvaa...

Ensimmäisten minuuttien aikana tulin myös tv:n ystävänä juoksuttaneeksi päässäni ajatuksen, että pitikö tulla elokuviin. Kun seitsemän sataa muuta hörisee naurusta ja itse ei koe tarvetta nauraa niin kovasti että ihan ääntä lähtisi, haluaisi katsomiskokemuksen olevan enemmän ykstyisen - antakaa mun katsoa rauhassa ja päättää milloin kannattaa nauraa!

Mutta sitten jossain vaiheessa elokuva imaisi mukaansa ja ne seitsemän sataa muuta unohtui aika lailla ympäriltä ja oli ihan sama mitä ne tekivät kun itse sekä itkin että nauroin. (Mylvintä salissa oli kyllä toisinaan todella kovaa!!)

Elokuvassa uraan keskittyvää tytärtä esitti Sanda Hüller, jonka roolisuorituksesta tykkäsin kovasti. (Yritin jo googlettaa, olisiko häntä voinut nähdä tv:nkin puolella mutta eipä taida, päh.) Hänellä oli ihastuttavia pieniä eleitä ja erityisesti ilmeitä kun hän esimerkiksi naurahti itsekseen omille ajatuksilleen. 

Leffassa oli ihanasti komediaa mutta paljon myös vakavaa asiaa, tyttären ja isän suhteesta. Siitä mikä tekee elämästä onnellisen ja tärkeän.

Elokuva on tulossa normaaliin jakeluun myöhemmin tänä vuonna ja mietin jopa, josko leffan menisi vielä katsomaan uudestaan. Eli kyllä, elokuva teki vaikutuksen!

Youtubesta löytyy traileri, kannattaa käydä kurkkaamassa! (Tämä linkki on saksankieliseen versioon.)

 

Suomi-tyttö Amerikassa

Edellisessä postauksessa kerroinkin, että olen ajautunut katsomaan (liian) monta rikossarjaa viime aikoina, joten on aika kääntää katseet toiseen lajityyppiin. Kotimaisia realityjä en ole sen sijaan katsonut aikoihin, kesäaikaan niitä on tainnutkin tulla lähinnä uusintoina. Syksy tuo tähänkin muutoksia, realityjä on alkamassa useampikin uusi. Yksi kiinnostavimmista on ehdottomasti Subilla alkava Amerikan Anita. Sarjassa seurataan nuorta suomalaistaustaista Anita Rincónia, joka on luonut uraa kauneusalalla Yhdysvalloissa ja on siellä myös menestynyt. Kuulostaa monella tapaa lupaavalta yhdistelmältä ulkosuomalaisen tarinaa, kauneutta, seurapiirejä, muotia... 

Amerikan Anita Sub-kanavalla 29.9. klo 22.00 alkaen. Kuva: MTV.

Kun realityt alkoivat yleistyä, muistan kuinka niitä pidettiin täysin käsikirjoittamattomina. Oli aika pettymys kuulla, että joku reality olikin käsikirjoitettu! Näistä ajoista on edetty ja nykyään ei varmaan ainakaan kovin moni enää luule, ettei ohjelmia käsikirjoiteta millään muotoa. 
Noin vuosi sitten alkanut The Tuomolat FOX-kanavalla jäi itselleni täysin mysteeriksi ja sai taas pohtimaan realityjen käsikirjoittamista. Sarja ei avautunut mulle millään tavoin. Sarja vaikutti täysin näytellylle, joten en osannut ottaa sitä seurantarealitynä. Pohdin, enkö itse ollut sarjalle vielä valmis - oliko se Suomessa vielä uutta - vai oliko se ihan vaan huono... Kardashianien perheestä on tehty lukuisia realityjä. Ne ovat varmasti todella tarkasti harkittuja, mitä näytetään ja miten, mutta samalla ne vaikuttavat edelleen luonnollisilta. (Ehkä myös vieras kieli antaa oman etunsa tähän.) Joka tapauksessa toivon, että Amerikan Anita on enemmän Kardashian kuin Tuomola!;) (Suomenkielinen nimi Kardashianit muodin pyörteissä oli kyllä merkillisen kaukaa haettu nimi spin-off -sarjalle, joka kertoi Kourtney ja Klóe Kardashianian kesästä Hamptonissa...)

Ihmisiä ja paikkoja

Dekkari ja Suomen kesä. Kuva: Sarjaelämää

Olen katsonut viime päivinä ruotsalaisia rikossarjoja putkeen muutaman, ja sen kyllä huomaa. En kuitenkaan ole ihan varma, ovatko vaikutukset arkielämässä aivan toivotunlaisia... Ohjelmia katsoessa tulee henkilöhahmoja arvioitua ja lähes jokaista pitää potentiaalisena syyllisenä. Nyt sitten tarkkailen julkisilla paikoilla ihmisiä entistä tarkemmin ja mietin heidän tarinaansa: mistä he tulevat ja minne ovat menossa, millaisista asioista he ovat kiinnostuneet ja millaisia ystäviä heillä on. Kiinnostavia ihmisiä on kyllä liikkeellä, kun antaa heille hetken!:) 

Toisaalta myös mietin lokaatioita, eli erilaisia paikkoja. Välillä jossain paikassa tulee erikoinen olo, että tämähän on kuin jossain elokuvassa tai ohjelmassa. Toisinaan myös jonkun paikan nähdessäni ajattelen, että tämähän sopisi täydellisesti jonkun tietynlaisen kohtauksen tapahtumapaikaksi.  Suomesta kyllä löytyisi paljon upeita kohteita, joita soisi kuvissa näkyvän... (Tosin oikeita kuvauspaikkoja valitessa kriteereitä lienee aikalailla enemmän kuin että paikka on kiva...)

 

Vaikeita - lähes mahdottomia - valintoja

Avalla on esitetty kesällä Helene Turstenin kirjoihin perustuvia Irene Huss -elokuvia. Olen näistä muutaman katsonut. Leffassa nimeltä Tatuoitu torso, rikospoliisi Irene Huss joutuu tekemään vaikean päätöksen. (Ja varoitus varoitus:  nyt seuraa spoileria, jos joku ei ole leffaa nähnyt ja sen aikoo vielä katsoa...) Huss joutuu päättämään, antaako alibin miehelle, joka juuri silpoi elävältä toisen miehen, mutta joka samalla myös pelasti Hussin tyttären silpomiskohtalolta. Elokuvassa kohtaus on melko nopea ja ikään kuin itsestään selvästi Huss antaa alibin ja murhaajaa ei pidätetä. Itse jäin kuitenkin hetkeksi miettimään, että ihanko todella rikospoliisi ei käräytä murhaajaa. Voiko hän noin kevyesti ottaa omalle tunnolleen rikollisen suojelun ja jättää niin raa'asti toisen tappaneen vapaalle jalalle? Mutta toisaalta, jos joku pelastaa oman lapsen hengen, siitä on valmis "maksamaan" ihan mitä tahansa. Hussin työtovereistakaan ei löytynyt yhtään tiukkapipoa, joka olisi vaatinut Hussia edes miettimään mitä vastaa... 

 

Irene Huss ratkoo rikoksia Göteborgissa Ruotsissa. Kuva: Pixabay

Jotkut kysymykset vain ovat liian vaikeita pohdittavaksi, mikä olisi oikea vastaus. Ehkä sellaisiin kysymyksiin ei voi ennakolta tietääkään vastausta, kuinka vastaisi tai toimisi, jos sellaisen kysymyksen eteen joutuisi. Irene Huss -elokuvasta muistui mieleeni toinen leffa yli kymmenen vuoden takaa, joka aikoinaan järisytti karmivalla tilanteellaan. (Ja jälleen tiedossa spoileria...) Tanskalaisessa elokuvassa Veljekset päähenkilö joutuu vangiksi Afganistanissa ja vapaaksi päästäkseen hänen täytyy tappaa vankitoverinsa. Jos hän ei tähän suostu, hänkin kuolee. Päähenkilö pääsee palaamaan kotimaahansa, joten tiedämme, minkä valinnan kanssa hän joutuu elämään. Tämän valinnan kauheus on vielä konkreettisempi, kuin minkä Irene Huss joutuu tekemään. Karmiva, jollain tapaa kuitenkin hyvinkin ymmärrettävä, mutta aivan järkyttävä toisen vangin näkökulmasta. Veljekset-elokuvassa kuvataan tapahtumien vaikutusta mieleen. Monissa, etenkin rikossarjoissa, usein ihmettelen henkilöiden psyykkistä kestävyyttä. Tapahtumat voivat olla hyvin järkyttäviä, mutta niistä toivutaan hyvin nopeasti. En ole lukenut Helene Turstenin kirjoja ja aloin katsoa seuraavaa Irene Huss -elokuvaa ehkä hieman uteliaana siitä, miten edelliset tapahtumat vaikuttavat jatkossa päähenkilöiden elämään. Hussin tytär jatkoi murrosikäisen elämää uuden poikaystävän kanssa (joka oli myöskin kaljupää kuten hänet lähes murhannut mieskin) ja Irene hieman kamppaili ammattinsa ja perheen yhdistämisen välillä (työ saatoi myös hänen perheensä, etenkin lapset, vaaraan). Yllättäen kuitenkin hänen miehensä kannusti häntä jatkamaan rikospoliisina, eikä kehottanut siirtymään muihin tehtäviin kuten paperihommiin. Mielestäni hämmästyttävän kannustavaa sorttia tämä aviomies..! Itse selvästi kaipaisin monesti psykologisempaa otettaa ohjelmiin. Että asioilla olisi vaikutusta ihmiseen. Eihän ihmiset ole vain kylmiä tunteettomia koneita. Toisaalta en ole myöskään nähnyt kaikkia Irene Huss -leffoja, joten en voi myöskään tietää kuinka henkilöt ovat jakossa kehittyneet, vai ovatko... Tilanteen tarkastamiseen on tänään mahdollisuus, sillä Irene Huss -sarja jatkuu Avalla klo 21 leffalla Irene Huss: Kultavasikka.

Hei hei kesä, tervetuloa syksy

Tänään on taas se ilta, se virallisen kesän viimeinen. Huomenna torstaina alkaa koulu ainakin täällä Helsingissä. Olo on vähän haikea, että taas se kesä meni, yhtä nopeasti kuin aina ennenkin ja uuteen kesään on vielä piiiitkä aika. Mutta onneksi syksyssäkin on hyviä asioita, paljon uusia alkuja. Yksi näistä uusista aluista on MTV3-kanavalla 12.9. klo 21 alkava Ex-Onnelliset (julmasta nimestä huolimatta...;)). Ehdottomasti mun yksi syksyn valopilkuista, mitä odottaa innolla.

Kekkosen perhe eli Laura (Miia Nuutila), Kalle (Mikko Nousiainen) ja lapset Viivi (Elsa Mämmelä) ja Alvari (Jere Salminen). Kuva: MTV.

Sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Johanna Vuoksenmaa, joten odotukset ovat kovat Vuoksenmaan edellisten menestyssarjojen jälkeen. Tällä kertaa draamakomedia kertoo eronneista perheistä. Mukana on vähän eri-ikäisiä perheitä ja esittelyvideoiden mukaan perheissä käsitellään vähän erilaisia teemoja eroon liittyen. Ohjelman omilla sivuilla perheisiin voi jo tässä vaiheessa käydä tutustumassa. 

Lisää tällaisia ja syksystäkin voi tulla ihan kiva!:)

Perilliset

Tanskalaissarja Perilliset uusitaan Yle Fem -kanavalla keskiviikkoisin 10.8. alkaen. Itse en jostain syystä päässyt sarjaan mukaan ensiesityksen aikaan. En enää tarkalleen muista mistä se johtui, olisiko vaikutelma ollut liian tumma, ahdistava ja ainakin Thomasin hahmoa muistan kavahtaneeni. :) Jaksot kuitenkin tallentuivat ja palasin niihin myöhemmin - tänä kesänä. Olen kai kokenut jonkin sortin hurahduksen tanskalaisiin sarjoihin, ja päätin antaa sarjalle vielä mahdollisuuden ja täytyy sanoa, että kannatti! Kun aloin katsoa viimeistä jaksoa, tunsin luopumisen tuskaa. Oli kuin olisi pitänyt jättää hyvästit hyville ystäville tietäen, ettei heitä näe enää koskaan. Tunne oli todella haikea! Miten tv-sarjoihin voikin uppoutua välillä niin syvälle. Aika mahtavaa!

Sarja on värimaailmaltaan harmaa ja havahduin miettimään, että niin taitaa olla moni muukin tanskalaissarja! Dicte, Rantahotelli, Silta, ja taisihan jopa Vallan linnakekin olla melko tumma sävyiltään... Rikossarjoihin se jotenkin jopa kuuluu, mutta muissa sarjoissa värimaailmalle ei ole samanlaista perustelua. Eihän Perillisetkään mikään hilpeä sarja ole aiheiltaan, joten harmaus voi selittyä sillä. Vai voisiko se olla joku tanskalainen trendi?:) Vai olenko mä sattunut vain niiden harmaiden tanskalaisten pariin...

Perillisten (ja monen muun tanskalaisen suosikkisarjan) tuottaja tanskalainen Piv Bernth (Head of Drama at DR Fiction) saapuu parin viikon päästä Helsinkiin Helsinki Script -tapahtumaan. Ehkä silloin saadaan tietää lisää tanskalaisten reseptejä menestystelevisiosarjoihin! Mahtaako harmaa värimaailma olla yksi?;)

Sillä välin voi alkaa virittäytyä Perillisten tunnelmaan vaikka Youtubesta tunnaria kuunnellen!:)

Realityä hyvässä hengessä

Useat realityohjelmat rakentuvat sille, että niissä esiintyvät henkilöt esitetään jollain tapaa kyseenalaisessa valossa. Päähenkilöille nauretaan, heitä mollataan ja paheksutaan. Onneksi sentään on poikkeuksiakin! Yksi näistä on Kadonneen jäljillä, joka palaa syksyllä ohjelmistoon uusilla jaksoilla ja juontajalla. Tällä kertaa Neloselle. Tämä on yksi mun omista realitysuosikeistani! 

Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden kunkin jakson päähenkilölle löytää vastauksia elämänsä suuriin kysymyksiin. Vaikea olisi uskoa, että kukaan katsoja toivoisi heille muuta kuin onnellista loppua. Tässä jos missä ohjelmassa tavallisten ihmisten elämästä saadaan hyvää draamaa draamankaarineen, mutta kuitenkin lämpöisessä ja hyvässä hengessä. Tuskin selviän tänäkään syksynä  ohjelmista ilman kyyneleitä...

Kadonneen jäljillä -ohjelmaa juontaa tällä kaudella Anni Hautala. Kuva: Petri Aho, Nelonen Media.

Toinen hyvän mielen -reality on tietysti Toisenlaiset Frendit Ylellä. Näissä frendeissä on vain sitä jotain, tarttuvaa positiivisuutta. On hienoa, että ohjelmia tehdään tällaisellakin otteella. Ylellä esitettiin keväällä myös 5-osainen sarja Jarkko ja kuuro Amerikka. Sarja ilahdutti suuresti, vaikka itse näinkin siitä vain muutaman jakson. Sarja vaikutti todella informatiiviselta ja toi tietoa, jota ei ollut näin kuulevana osannut edes ajatella. Jaksot ovat edelleen katsottavissa Yle Areenassa. 

Paljon on tietysti myös eroa katsojan silmässä. Olen huomannut, että esim. Nelosen Ummikot ulkomailla -ohjelmaa katsoessa toinen voi päivitellä ummikoiden kokemattomuutta ja toinen ihastella ensikertalaisten rohkeutta. Uusia jaksoja kuvataan parhaillaan, joten matkaseikkailuja on luvassa tv:stä tulevaisuudessakin.

       

Tv-sarjojen hulppeat kodit

Viime postauksessa kerroinkin, että leffassa käydessä tuli jälleen kerran ihasteltua leffakodin sisustusta. Tätä sattuu useamminkin... En taida kuitenkaan olla ainoa, jolle näin käy. Ylen Elävästä Arkistosta löytyy pätkä, jossa kerrotaan amerikkalaisten ja englantilaisten tv-sarjojen vaikutuksesta suomalaiseen sisustukseen 1970-luvulla. (Sen mukaan ko. tv-sarjoja on kiittäminen muhkeista sohvista ja tummista väreistä!)

Fiktiiviset tuttavamme asuvat usein todella hulppeasti (ja usein mun mielestä yli varojensa :) ). Mieleeni tulee heti muutamia koteja, jotka ovat ainakin tehneet vaikutuksen tunnelmallaan. MTV:llä esitetyssä The Affair -sarjassa oli useampikin kivannäköinen koti. Noah ja Allison asuvat ensin rantatalossa, jota sarjassa sanallisesti kuvataan lapsille sopimattomaksi ja vaatimattomaksi. Tummasävyinen koti sijaitsee kuitenkin mahtavalla paikalla rannalla ja kohtuu lähellä kaupunkia. Ihan loistava siis - ainakin kesäaikaan! Rantatalosta he sitten muuttavatkin moderniin kattohuoneistoon. Tämä koti on mun makuuni kolkko, mutta vaatimattomaksi sitä ei voi sanoa. Asuntosuosikkini on kuitenkin Noahin ex-vaimolla: vanha talo, paksut valkoiset listat, väriä seinillä, tavaraa... Tämä koti todetaan arvoasunnoksi itse sarjassakin.

Jo muutaman vuoden takaisessa Ylellä nähdyssä Silta-sarjassa tanskalainen rikospoliisi Martin Rohde asui omakotitalossa, joka näytti mielenkiintoiselta. Hyvin selkeitä linjoja, puuta, suuria ikkunoita. Sinne olisivat sopineet suomalaiset design-kalusteet! Heräsi kyllä kysymys, mahtavatko oikeatkin poliisit asua Tanskassa noin kivoissa taloissa?:)

Kotimaisten tv-sarjojen puolelta viime keväänä Yle TV2:ssa esitetyn Kynsin hampain -sarjan kansanedustaja Anita Karvosen ja hänen perheensä vanha rempattu omakotitalo jäi mieleeni. Tähän taisi kyllä vaikuttaa erityisesti se, että todellisuudessa talo sijaitsee Helsingissä alueella, jossa itsekin voisin kuvitella asuvani.

Mutta jos on hulppeita asuntoja, niin löytyyhän tv-sarjoista niitä vähemmän hulppeitakin koteja. Millainen mahtaisi olla vierailu Emmerdalen Dingleille? Puhaltelisiko portailla raikas tuuli vai sikalan hajut? Ja kuinka kylmää ja kosteaa sisällä mahtaakaan olla talvella? Ulko-ovi ei ainakaan pidä lämpöä yhtään... Mutta tämä koti lienee ainakin lähellä totuutta, tällaiseen Dingleilla olisi todellisuudessakin varaa.