keskiviikko 10. elokuuta 2016

Hei hei kesä, tervetuloa syksy

Tänään on taas se ilta, se virallisen kesän viimeinen. Huomenna torstaina alkaa koulu ainakin täällä Helsingissä. Olo on vähän haikea, että taas se kesä meni, yhtä nopeasti kuin aina ennenkin ja uuteen kesään on vielä piiiitkä aika. Mutta onneksi syksyssäkin on hyviä asioita, paljon uusia alkuja. Yksi näistä uusista aluista on MTV3-kanavalla 12.9. klo 21 alkava Ex-Onnelliset (julmasta nimestä huolimatta...;)). Ehdottomasti mun yksi syksyn valopilkuista, mitä odottaa innolla.

Kekkosen perhe eli Laura (Miia Nuutila), Kalle (Mikko Nousiainen) ja lapset Viivi (Elsa Mämmelä) ja Alvari (Jere Salminen). Kuva: MTV.
Sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Johanna Vuoksenmaa, joten odotukset ovat kovat Vuoksenmaan edellisten menestyssarjojen jälkeen. Tällä kertaa draamakomedia kertoo eronneista perheistä. Mukana on vähän eri-ikäisiä perheitä ja esittelyvideoiden mukaan perheissä käsitellään vähän erilaisia teemoja eroon liittyen. Ohjelman omilla sivuilla perheisiin voi jo tässä vaiheessa käydä tutustumassa
Lisää tällaisia ja syksystäkin voi tulla ihan kiva!:)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti